22. elokuuta 2016

Mä tanssin hullun lailla...

Mukava kuhina käy pukuhuoneessa keskiviikkoiltana. Naisia menee ja tulee, kaappeja suljetaan ja avataan. Mietiskelen kovasti, että mihinkäs nämä ovat oikein menossa? Vaihdan treenivaatteet päälleni, valitsen hyvät musiikit soittimeeni ja lähden kuntosalille nostelemaan painoja. Tunnin päästä palaan takaisin pukuhuoneeseen päin ja juuri samaan aikaan avautuu alakerran jumppastudion ovi. Lämmin tuulenvire tulvii ovesta ja ovesta astuu ulos joukko todella hikisiä, punakasvoisia ja nauravia jumppaajia; niin naisia kuin miehiä. Tunnistan yhden heistä ja jään hieman kateellisena seuraamaan tilannetta. Havaitsen, miten tunnin ohjaaja heittää muutamat yläfemmat, keskustelee ja naureskelee muutamien asiakkaiden kanssa, jotka ovat jääneet vielä fiilistelemään saliin. En mahda mitään ajatuksilleni: "Hitsi, että noilla on on ollut paljon parempi ja mukavampi treeni kuin itselläni. Mikä ihmeen tunti on juuri loppunut? Minäkin haluaisin mukaan!"

Pukuhuoneessa rohkaistun kysymään yhdeltä osallistuneilta ja saan tietää, että juuri loppunut tunti oli Annen KesäJamit tanssitunti! Saan monelta tanssijalta kannustusta tulla seuraavalla kerralla mukaan ja huomaan innostuvani. Kävelen asiakaspalvelutiskille ja varaan seuraavalle viikolle paikan
SH´BAM tanssitunnille.
"Leikkimielinen varoituksen sana: tämä on todella addiktoivaa...ja niin ihanaa!"
Mikä tanssissa kiehtoo?

Tanssitunneilla kävijät vakuuttavat minulle, että vaikka olisi kuinka väsynyt tai voipunut päivästä, niin tanssiminen piristää! Tanssiliikkeiden ja hyvän musiikin pyörteissä unohtuvat kaikki murheet ja muut ajatukset. Tanssimisesta ja sen vaikutuksesta kehoon ja mieleen on tehty myös tutkimuksia. Tutkimustulosten mukaan mm. kehon stressitaso laskee, muisti ja tasapaino paranevat. 

Ensimmäistä kertaa tanssitunnilla...

SH´BAM tunti on alkamassa ja tunnen olevani hermostunut. Näyttää siltä, että kaikki toiset tuntevat toisensa ja että jokaisella on ne "omat" paikat salissa. Ohjaaja napsauttaa discovalot ja taustamusiikit päälle ja sitten... musiikki vie mennessään, keho liikkuu ja nauru raikaa. Ja se hiki, ihana hiki, on merkkinä siitä, että aineenvaihduntani on käynnissä. Kyseessä ei ollut siis paritanssitunti vaan fiilistelyä ja jammailua yksin, mutta ryhmässä. 45 minuuttia takana ja hymyilen onnellisena - YES! Vieressäni ollut nainen huikkaa minulle vielä lähtiessään: "Eikös ollutkin kivaa? Tulethan ensi viikolla uudestaan?" Tunnen olevani osa tätä iloista ryhmää - olen onnellinen!

Tanssiterveisin "Tanssista humaltunut" Gymiläinen
"Se tunne, kun musiikki, tanssin liike ja rytmi natsaavat, on aivan mieletön"
Monipuolinen tuntitarjonta - tanssitunteja ihan kaikille!

Gymin Hyvän Fiiliksen Syksy 2016 ryhmäliikuntatarjotin tarjoaa 3 erilaista, huikeaa tanssituntia: LatinDance, SH´BAM ja uutuutena JAMIT! Lisää tunneista ja niiden sisällöstä voit lukea täältä. Suosittelen ehdottomasti osallistumista tunneille - silloin tiedät, mistä fiiliksestä ja ohjaajasta muut pukuhuoneessa puhuvat: Mr. Latin, Rokki Anne, Pomppu Laura tai Duracel Roosa! 

Ystävä mukaan tanssimaan!

Lanseeraamme Gymillä syksyn uutuuden JAMIT! keskiviikkona 31.8. klo 18.15. Ota ystäväsi mukaan fiilistelemään. Anne lupaa hauskanpitoa, huumoria, valtavaa hikeä, huonoja vitsejä ja "pikkulauantai" fiilistä. Pukukoodi vapaa, mutta SAA pukeutua :)

"Ei tule mieleen toista harrastusta, jonka parissa on yhtä hauskaa. Naurua, hupia on riittänyt, kun korvien väli tekee jotain ja keho ei ainakaan sitä, mitä pitäisi tehdä"









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti