Miksi aloitin projektini?
Olen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana
lihonut ja laihtunut vuoronperään. Olen ollut pariin otteeseen painonvartioissa
ja laihduttanut yhteensä pienen ihmisen verran. Ja joka kerta kilot ovat
palanneet. Kahdeksan vuotta sitten avioeron myötä hoikistuin taas aikalailla.
Tein töitä lähes ympäri vuorokauden ja syömiset unohtuivat. Sitten kohtasin
elämäni rakkauden ja onnellisessa parisuhteessa alkoivat kilot kertyä. Tein
edelleen paljon fyysistä työtä, joten paino pysyi kuitenkin jotenkin
aisoissa. 1½ vuotta sitten työkuviot helpottuivat ja sain enemmän
"omaa aikaa". Pystyin tekemään mitä vaan, vapaa-aikaa oli enemmän
kuin koskaan. Ja mitä se tarkoitti? Töiden jälkeen sohvalle telkkaria katsomaan
ja mielellään karkkipussi tai keksipaketti kaveriksi. Ruoka-annokseni olivat
niin isoja, että rekkakuskitkin olisivat olleet niistä kateellisia. Kävin toki
edelleen koirien kanssa kävelemässä. Valitsin vain entistä helpompia
lenkkipolkuja, ettei vain pulssi nousisi tai jalat tulisi kipeäksi.
Sitten tuli kesä 2015. Lomailin heinäkuussa ja olin
kiitellyt kylmää kesää, ettei tarvinnut laittaa mitään paljastavaa päälle.
Mukavan väljä ja peittävä neulepaita oli paras ystäväni pukeutumisen saralla.
Olo oli kuitenkin muuttunut todella tukalaksi. Töissä oli hankala kyykistyä ja
kumarrella. Jokainen arkinen askare tuntui vaativan entistä enemmän
ponnisteluja. Välttelin illanviettoja, joissa saatettaisiin käydä saunassa. En
olisi kehdannut riisuuntua edes ystävieni edessä. Loman aikana kävin vaa-alla
ja se näytti jotain sellaista, mitä en ikinä uskonut näkeväni. Jotain, mikä oli
mielestäni tavalliselle naiselle aivan liikaa. 100 kg!
Miten minä aloitin?
Elokuun alussa otin yhteyttä Pirittaan ja pyysin apua.
Keskusteltuamme hetken tilanteestani, hän lupasi ottaa haasteen vastaan ja
auttaa minua kohti terveempää ja hoikempaa elämää. Aloituspainoni oli
96,7. Siitä alkoi uskomaton matka kohti vuodenvaihdetta. Olin asettanut
tavoitteeksi painaa silloin 80 kiloa. Eli pudotettavaa oli 16,7 kiloa viidessä
kuukaudessa.
Sain ruokavalio ohjeet, joita noudatin pilkuntarkasti.
Alussa täytin ruokapäiväkirjaa, mutta muutamien viikkojen jälkeen alkoi
ruokavalio olla sen verran tuttu, että päiväkirjan kirjoittelu jäi. Treenasin
Pirittan valvonnassa salilla kaksi kertaa viikossa ja lisäsin siihen 2-3 kertaa
sauvakävelylenkit ja 1-2 kertaa joku ryhmäliikunta tunti Gymillä. Pidin huolta,
että liikuin 5 kertaa viikossa ja pidin myös vapaa- ja lepopäivistä
kiinni.
Vaa'alla käytiin treenien ohessa pari kertaa kuukaudessa. Ja
paino alkoi pudota. Kotona sain mieheni täyden tuen projektiini, mutta silti
tuli väistämättä tilanteita, kun pinna oli todella tiukalla. Elimistö oli ihmeissään
vähentyneistä hiilareista. Missä kaikki sokeri? Alkuun tuntui, ettei jaksa
syödä kaikkea sitä ruoka määrää, mutta siihen totuttua alkoi olla jatkuva
nälkä. Vahtasin kellosta, koska on taas lupa syödä. Haasteita oli kokoajan ja
joka paikassa. Töissä oli jatkuvasti tarjolla pullaa tai makeisia. Omat
heikkoudet ovat salmiakki, keksit ja pullat. Pidän siis makeasta ja sitä
kaipasin useasti.
Pidin kiutenkin pintani. En antanut periksi houkutuksille jo
senkin takia, että vuokseni oli nähty valtavasti vaivaa. Piritta kehitteli joka
kerralle verrattomat treenit ja tarkkaili syömisiäni. Vaikka tein tätä
itselleni, en halunnut tuottaa hänelle pettymyksiä, jos olisin
piittaamattomuuttani tehnyt turhaksi kaiken sen vaivannäön.
Sitten tuli välipunnituksen aika. Painoa oli lähtenyt 11,5
kiloa. Olimme yli kolme kiloa aikataulua edellä. Aloin hiljaa mielessäni
miettiä, voisinko päästä -20 kiloon vuodenvaihteeseen mennessä. Suhtauduin
lähes orjallisesti ruokavaliooni. Kaikki syömäni ruoka meni vaa'an kautta. En
pistänyt mitään ylimäärästä suuhuni. Päässäni takoi niin kovasti vain seuraavat
treenit tai ruokailut, että tunsin halkeavani. Rauhalliset lenkit vanhenevien
koirieni kanssa olivat yhtä piinaa. Pulssi ei noussut enkä hengästynyt, tuntui,
ettei siitä ollut mitään hyötyä.
Vasta, kun laihdutusta oli takana nelisen kuukautta, alkoi
pää tulla mukaan. Aloin nauttia myös hidastempoisista lenkeistä. En enää
kylässä jäätynyt tarjottavien edessä ja kieltäytynyt kaikesta tarjolla
olevasta, vaan napsin sieltä itselleni sopivat isompaa numeroa tekemättä.
"Joulukuu oli mukavan lämmin näin kesäihmiselle ja pääsin
hienosti liikkumaan luonnossa. Töissäni olen kokoajan hälinän keskellä ja
niinpä luonnon rauhassa tekemäni lähes kahden tunnin sauvakävelylenkit ovat
henkireikäni. Maltoin viimein myös pysähtyä ihastelemaan vuoden viimeisiä
auringonsäteitä lähijärven rannalle. Ja kiipeämään omalle voimakukkulalle,
josta on huikeat näkymät järven ja meren yli. Aloin viimein saamaan
hyvänolontunteita muustakin kuin syömisestä."
Vuoden viimeiset päivät olivat käsillä ja loppupunnitus
läheni. Olin selvinnyt joulusta mielestäni todella hyvin. Jouluaattona
herkuttelin kaikilla jouluruuilla ja suklaallakin. Mutta vain sen yhden päivän.
Tämän viiden kuukauden aikana olen yrittänyt opetella kohtuullista
syömistä ja herkutteluakin. Hyvän ruuan ystävänä eteeni tulee jatkossakin
edelleen ihania illallisia hyvien ystävien kanssa, enkä aio tuolloin kaloreita
laskea. Mutta tulen pitämään huolen siitä, ettei herkuttelu jatku yhtä päivää pitempään.
Herkkupäivän jälkeen jatkuu kevyt ja terveellinen ruokavalio.
Vuoden viimeinen päivä ja viimeinen punnitus. Alussa sovimme
Pirittan kanssa viiden kuukauden mittaisesta projektista ja se oli saamassa
pisteen. Olin asettanut tavoitepainokseni 75 kg, ja toivoin saavuttavani sen
joskus keväällä. Siitä tulisi sellainen paino, jota en ikinä aikoisi enään
ylittää.
Nousin pelonsekaisin tuntein vaa-alle. Sain tovin odottaa
tulosta, mutta Pirittan kasvoilta paistoi tyytyväisyys. Tiesin, että hyvä tulos
oli tulossa, mutta kuinka hyvä? Tulos oli loistava! Olin ylittänyt itseni
moninkertaisesti ja tehnyt jotain sellaista, mihin en oli yksinäni ikinä
pystynyt. 75 kg.
Olin laihtunut viidessä kuukaudessa 21,7 kiloa!
Kiitokset
Tässä kohtaa ansaitut kiitokset kaikille tukijoilleni.
Kiitos työkaverit. Kiitos vanhemmat. Kiitos ystävät. Kiitos rakas aviomieheni.
Kiitos Gymin henkilökunta. Ja isoimmat kiitokset, isommat, kun tässä pystyn
edes välittämään, sinulle Piritta! Ilman ammattitaitoasi, ilman olkapäätäsi,
ilman yhteisiä itkuja ja nauruja en olisi onnistunut. En mitenkään.
Mutta tämä ei ollut vielä tässä. Olin joskus pari vuotta
sitten sanonut, että haluan olla elämäni kunnossa, kun täytän 40. Tuohon
päivään on nyt neljä kuukautta aikaa, joten tulette myös jatkossa näkemään minut
ahkerasti salilla. Ja tästä urakkani vasta alkaa. Helpoin osuus on nyt takana
ja nyt täytyisi opetella tasapainoista elämää liikunnan ja ravinnon suhteen.
Elämässä tulee jatkossakin olemaan haasteita ja niistä on vaan kahlattava läpi.
Mutta olen saanut niin hyvät opit, että toivon niiden avulla haasteiden
kohtaamisen olevan edes hitusen helpompaa. ♥