8. toukokuuta 2018

Bungee-Training® on saapunut Gymille!

Bungee on norjalaisten urheiluhuippujen kehittämä liikuntakonsepti. Treenivälineenä toimii vastustuskuminauha. Bungee kehittää voimaa, kestävyyttä, tasapainoa, motoriikkaa, nopeutta, kimmoisuutta ja kehon hallintaa, joten se on todella monipuolinen liikuntamuoto. Bungee tehdään pareittain intervallitreeninä. Toinen pareista laittaa kuminauhan toisen pään vyötäisille ja toinen ottaa kiinni kahvoista.Treeniosiot toistetaan vuorotellen toisen tsempatessa treenaajaa. Tämä treenimuoto on siitä myös kiva, että se sopii kaiken ikäisille, kokoisille ja sekä miehille että naisille.


X-hypyt



 
Punnerrukset eteen
Juoksu eteen ja kosketus lattiaan
Vedot taakse

4. toukokuuta 2018

"Elän itselleni"- Annen tarina Vol. 1

“Olen 50-vuotias nainen, joka ei saa itseään ruotuun syömisessä eikä liikunnassa. Nyt on aika tehdä jotain, kun en yksin saa aikaiseksi kuin kahden viikon pyrähdyksen”.  Tämä oli Annen ensimmäinen yhteydenotto. Sovin Annen kanssa ensimmäisen tapaamisen, johon hän innokkaana tuli muutaman päivän etuajassa. Omien sanojensa mukaan hän joutui siis ylittämään kaksi kertaa korkean kynnyksen.               

Miksi Personal Trainer? "Olin täysin kyllästynyt elämän rytmiini, tapoihin, selittelyihin ja tekosyihin. Tein päätöksen ostaa itselleni joululahjaksi 3 kuukauden PT-ohjauksen ja salikortin.  Projektin nimeksi tuli ”elän itselleni”. Ystävälläni oli hyvä kokemus Personal Trainer –palvelusta. Siitä sainkin kannustusta laittaa sähköpostia Kirsille heti, kun olin päättänyt aloittaa projektin."
 
Anne syksyllä 2017
 Olivatko liikunta-ja ruokatottumuksesi pahat? Miten hunningolla olit? "Aamun aloitin pelkällä kahvilla ja sen voimalla saatoin mennä koko päivän. Välillä otin vähemmän terveelliset eväät töihin, mutta useimmiten päivät menivät todella huonolla/vähällä ruualla. Illalla ei sitten riittänytkään mikään: pitsaa, kebabia, leipää yms. Olo oli nuutunut ja väsynyt. Olin ärsyyntynyt, kun en pystynyt tekemään muutosta itse. Olin suunnittelut tekeväni muutosprojektin 50-vuotis päiväksi. Vuosi myöhässä mentiin. Välillä sain itseni vesijuoksuun, mutta sekin oli satunnaista. Olin tekosyiden mestari, kun joku pyysi minua kävelemään tai salille. Hulluinta oli se, että pidän vilpittömästi liikunnasta. Istuin kuitenkin vain kotona sohvalla ja kudoin. Kutominen on intohimoni."

Tavoitteesi projektille? "Halusin olla energinen ja kevyempi. Ulkopuolisesta voi tuntua siltä, että energiaa minulla on aina piisannut, mutta oma tuntemus oli päinvastainen. Suoraan sanottuna en tykännyt itsestäni ja siitä miltä näytin. Nyt on jo jotenkin kiva katsoa peiliin, mutta matkaa on vielä jonkin verran siihen, että olen sinut itseni kanssa. Tavoite oli myös se, että opin pitämään saliharjoittelusta, josta en ole koskaan tykännyt. Pidän urheilullisista vaatteista ja olisi ihanaa mennä kauppaan ostamaan vaate, josta tykkään eikä sitä mikä mahtuu päälle."

Miten valmennus meni? "Hyvin! Kertaakaan mikään ei tuntunut vaikealta tai oli niitä ns. inhokki vempaimia, mutta niistäkin opin tykkäämään. Yhteiset tunnit PT:n kanssa olivat todella mukavia, kannustavia ja todella tarpeeseen, jotta opin liikkeet tekemään oikein. Liikkumisesta sain heti kopin ja olen nauttinut kuntosalitreeneistä. Itse asiassa on ollut vaikeaa pitää lepopäiviä. Ehkä niissä on ollut pelkona, että repsahdan vanhaan. Aloitin ruokavalion myös heti. Ensimmäisenä siivosin keittiönkaapeista kaiken ”ei terveellisen” pois. Tammi-ja helmikuun elin tarkasti ruoka-ja saliohjelman mukaan. Menot ja bileet mentiin vesilinjalla. Aamupala oli ehkä vaikein, mutta nyt siihenkin on tottunut. Päivääni kuuluu aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Leipä oli paheeni ja helppo sekä nopea ruoka. Nyt leivän määrä on vähäinen ja vatsa kiittää. Nälkää en ole todellakaan kärsinyt. Valmistelen ruokia aina etukäteen. Esimerkiksi uunikasviksia teen aina kolmeksi päiväksi. Teen myös erilaisia smoothieita, jotka ovat helppo ottaa mukaan: kun menen salille, juon puolet ja treenin jälkeen toisen puolen."

Anne keväällä 2018
Miten olet muuttunut 3kk:n aikana? "Olen paljon energisempi ja virtaa piisaa. Kotona sanotaan välillä, että voitko nyt rauhoittua ja mennä sohvalle, vaikka kutomaan. Viikon prioriteetti on se, milloin menen salille ja uimaan. Olen huomannut, että kun tahtoa piisaa, niin aikaa löytyy aina. Tämän projektin aikana olen ehtinyt tekemään kaikkea mitä ennenkin. On itsensä huijaamista sanoa, ettei ole aikaa salille ja liikunnalle. Tämä projekti on ollut erilainen kuin monet epäonnistuneet aikaisemmat yritykseni. En ole dieetillä vaan elän itselleni projektissa, joka on tästä eteenpäin elämäntapani. Olen myös halunnut rohkaista samassa tilanteessa olevia kavereita liikkumaan. Tämän projektin upeana lisänä on uudet tuttavuudet salilta. Paras joululahja ikinä!"

Onko lähipiiri ja tuttavat huomanneet muutoksen? "Olen Salpan A-poikien joukkueenjohtaja ja rahastonhoitaja. Olen siis paljon jalkapallokentän laidalla. Olin katsomassa yhtä peliä ja tuttavilla oli kuulemma ”kinaa” olenko se minä, joka seisoo aidan vieressä. Talven jälkeen olin paksun toppatakin sijaan verkkareissa, jolloin muutos paljastui. Olen pienentynyt ja vyötärö on löytynyt! Rehellisesti sanottuna, en osaa aina itse nähdä muutosta. Kaverini näytti minulle kuvia viime ruskaretkeltä Rukalla. No joo…on pakko uskoa, että vyötärö on hiukan muuttunut sekä kroppa kiinteytynyt."



Miten tästä eteenpäin? "Jatkan samalla energialla kohti seuraavaa tavoitetta. Sali on nyt minulle tapa. Osallistuin Be strong- liikuntapäivänä Bungee -tunnille ja tämä uutuus oli hauskaa sekä vei minut mukanaan. Vanhat tavat ja selittelyt ovat taakse jäänyttä elämää. Ystävät ovat luvanneet tukea (raahata siis tavalla tai toisella salille), jos vanhat tavat meinaa tulla takaisin."


Tämän energiapakkauksen kanssa on ollut upea tehdä muutosmatkaa. Uskon myös, että Annen läheiset ja tuttavat ovat aina nähneet hänet energisenä, mutta nyt tällä virtalähteellä voi sähköistää, vaikka omakotitalon. Annessa on ihailtavaa positiivisuutta ja lapsenomaista innostuneisuutta uusiin asioihin. Hän rohkaisee, innostaa ja auttaa myös muita. Anne on koko valmennuksen ajan noudattanut ohjeita ja tehnyt muutokset niin kuin on sovittu. Valmentajan näkökulmasta ”helppo valmennettava”. 

Olen Anne sinusta niin ylpeä! 

T. PT Kirsi

                     

28. maaliskuuta 2018

Susannan matka kohti terveellistä elämää


“Olen keskivartalolihava, haaveilen uuman löytymisestä ja twerkkipepun kasvattamisesta. Liikun suht paljon ryhmäliikuntatunneilla, lemppareitani on jooga, rullailu ja pilates. Syön todella hullusti. Lihasmassa mulla on todennäköisesti melko surkea. Eniten kaipaan apua ruokavalion kanssa. Syön liian vähän tai liian paljon, harvemmin niin kuin kuuluisi. Ruokaa en jaksa punnita. Työkseni istun päivät pitkät, joka on tehnyt minusta entistäkin löysemmän.”

Näin kirjoitin ilmoittautuessani Gym&Fitness Centerin PT-valmennukseen, jonka voitin Instagramissa Jyväbroilerin järjestämästä kilpailusta. Kyllä, niistä kilpailuista voi todella voittaa. Olen siis Ketolan Susanna, markkinointisuunnittelija salolaisessa Mainostoimisto Kukessa. Toisin kuin introsta voisi päätellä, olen sinut itseni kanssa. Olen itse asiassa sairaalloisen sinut itseni kanssa. 

Sairaalloisen sinut = Henkilö joka laihtuu 1-2kg, kurkkaa peilistä ja toteaa olevansa kuuma kissa, jonka jälkeen juhlii tätä syömällä sipsiä, karkkia, pullaa jne. ja aloittaa taas alusta.




Personal trainerinani toimii super-PT Henna, joka auttaa mua kaivamaan kätkeytyneen vyötärön esiin. Ensimmäisessä tapaamisessa kävimme läpi toiveeni ja tavoitteeni. Teimme myös Tanita-kehonkoostumusmittauksen. Tuloksista yllätyin positiivisesti. Olin aivan varma, että lihaksistoni on täysin surkastunut - näin ei kuitenkaan ollut. Testi tehdään kuukauden päästä uudelleen, jotta nähdään edistyminen. Kuva tuloksista lopussa. 

Toiveet valmennukseen: 
- Twerkkipeppu
- Vyötäro esiin
- Ei ruuan punnitsemista
- Terveellisten elämäntapojen omaksuminen, ei pikakuureja

Painoa on tällä hetkellä 84kg. Huom! Olen 176cm, eli ihan mahdottomassa kunnossa en ole. Hennan kanssa olemme tyytyväisiä 5kg:n pudotukseen, ultimate-tavoite on kuitenkin -10kg 7.6.2018 mennessä. Hui. 

Vyötäröni kapein kohta on tällä hetkellä 84cm. Mun kapein kohta ei siis ole navan kohdalla, josta vyötärö aina mitataan. Henna seuraa navan ympärystä, mä seuraan kapeinta kohtaa, koska se on selkeämpi mun yksin kotona mitata. 

Matka kohti terveellisempää elämää (ja muhkeaa twerkkipeppua) on alkanut!

Seuraa minua:
Instagram
Twitter
LinkedIn
#ketfit


27. maaliskuuta 2018

Ruokapäiväkirja esimerkki liikuntaa harrastavalle

Millainen on hyvä ja ravitseva ruokavalio? Miten koostaa oikeaoppinen päivärytmi ruokailuiden osalta? Tässä siitä yksi hyvä esimerkki, joka sopii suunnilleen 65-75 kiloisen ja paljon liikuntaa harrastavan ihmisen kulutusta.

Aamiainen 8.00
  • 2dl kaurahiutaleita 
  • vettä, suolaa, kanelia, kardemummaa
  • 100g mustikoita
  • 20g maapähkinävoita
  • 4 kanamunan valkuaista

Välipala 11.00
  • 4 kanamunan valkuaista
  • 1 kokonainen kanamuna
  • kookosöljyä paistamisessa
  • tomaatti
  • pinaattia

Lounas 13.00
  • salaattisekoitus
  • tomaattia
  • kurkkua
  • 100-120g kanaa
  • mausteita
  • 2kpl siemennäkkäriä

Välipala 16.00
  • banaani
  • 25-30g herajauhetta

Treenit salilla

Päivällinen 19.00
  • 50g pastaa
  • 100-120g kanaa
  • mausteita
  • salaattisekoitus
  • tomaattia
  • kurkkua
  • lehtikaalia

Iltapala 21.00
Smoothie: 
  • kokonainen avokado
  • 200g mustikoita
  • 25-30g kaseiiniproteiini

Kokopäivän kalorit noin 2300kcal.

HUOM!

Pitää kuitenkin aina muistaa, että ruokavalioita on monenlaisia. Kaikilla on omat tavoitteet, oma lähtötilanne, oma kehonkoostumus ja oma kulutus. Tässä siis vain yksi esimerkki siitä. Jos olet esimerkiksi lihaskuntoa tavoitteleva mies/nainen, jäävät nämä määrät liian vähäisiksi esim. hiilihydraattien osalta.