Upea Johanna kirjoitti meille kuulumisia hänen projektistaan. Lue hänen aikaisempi kirjoituksensa yli 20 kilon painonpudotuksesta tästä.
---
Voi kun kaikki menisikin niin.. Tähän kevääseen on mahtunut
paljon ylä- ja alamäkeä. Vuodenvaihteen jälkeen oli hienoinen tyhjiö sisälläni.
Olin hienosti päässyt ja ylittänytkin tavoitteeni. Mutta kuinka tästä
eteenpäin? Miten jatkaisin ruokavaliota, mistä motivaatio treeneihin?
No, treenien kanssa ei ole tarvinnut huokailla. Ne ovat
kulkeneet edelleen hyvin ja kertaakaan ei ole ollut vastenmielistä lähteä
salille; oli kyse sitten Pirittan tehotreeneistä tai Markon huikeista HAASTE!
-tunneista, joihin olen jäänyt auttamatta koukkuun! Tai juoksukoulusta, josta
saatu todistus komeilee työpöydän reunalla vieläkin.
Mutta se syöminen... Miten joku asia voi hallita ihmisen
mieltä niin määrättömästi. Se, mikä oli viime syksynä lasten leikkiä, on nyt
jotain aivan muuta. Houkutukset huutelevat yhä vaan kovemmalla äänellä ja yhä
useammin olen huutoon vastannut. Nyt varsinkin kesän kynnyksellä tuntuu, että
joku vahva voima kiskoo toista kättä yhä voimakkaammin kohti karkki- tai pullapussia.
Ja toinen käsi yrittää pyristellä vastaan kurotellen kohti terveellisiä
vihanneksia ja hedelmiä.
Olen ollut tässä tilanteessa lukuisia kertoja. Olen saanut
kivasti pudotettua painoa ja sitten kun "normaali", terve elämä
pitäisi alkaa, ovat nuo makeat houkutukset hiipineet salakavalasti takaisin
elämääni. Olen ääripäiden ihminen. Kun on hyvä hetki, pysyn tiukasti kiinni
terveellisessä ruokavaliossa, mutta huonot hetket ovatkin sitten tosi huonoja.
Vai kuulostaako viisi pomarmunkkia illassa kovin hyvältä idealta? Eli saan
välillä tolkuttomia ahmimiskohtauksia.
Miten saisin mieleni mukaan tähän uuteen elämääni? Minkä
takia minä, ja varmasti monet kohtalotoverini, sorrumme aina uudelleen
vanhoihin tapoihin? Miksi sokeri ja rasva houkuttavat enemmän, kuin hyvältä
näyttävä vartalo uusissa kesävaatteissa? Olen päättänyt ratkaista tämän asian
keinolla, millä hyvänsä. En aio enää suostua mieleni harhaiduksiin. Haluan
päästä eroon kokoaikaisesta ruuan ajattelusta.
Huhtikuussa teimme kehonkoostumusmittauksen. Painoa oli
tullut puoli kiloa lisää ja lihasmassa kasvanut. Eli sekä hyvää, että huonoa.
Mutta huhtikuusta kesäkuuhun olen saanut noita järjettömiä mässäilykohtauksia,
enkä ole uskaltautunut vaa'alle. Tuntuu, että painoa olisi tullut lisää. Vielä
en ole paniikin vallassa, mutta nyt täytyy nopeasti löytää taas reitti oikealle
tielle.
Kesäterkuin Johanna
Tuo on niin tuttua tällaiselle useaan kertaan oikeassa painossa olleelle. Joka kerta olen päättänyt, että laihdutus oli viimeinen kerta ja että nyt noudatan sellaisia elämäntapoja, joilla saavutettu paino pysyy. Nyt ylipainoa on jälleen 15 kg. Ruoka on rakkauteni. Toisaalta kerran täällä vain eletään. Olenko yhtään onnellisempi jos elän pari vuotta pidempään? Miksi muka vain hoikkana voi olla onnellinen? Harrastan liikuntaa 4-5 kertaa viikossa ja olen ikäisekseni hyvässä kunnossa. Jatkuva syyllisyys voi olla myös todella kuluttavaa. Ja jos joutuu kieltämään itseltään asioita, joutuu usein tuntemaan syyllisyyttä siitä että uhmaa itse asettamiaan rajoja. Pitää olla itselleen lempeä ja vaalia herkkuhetkiä. Kun ne ovat sallittuja niin niitä pakkomielteisiä ahmimiskohtauksia tulee harvemmin. Entä jos ennalta määräisit itsellesi että huomenna on munkkipäivä ja silloin on PAKKO syödä niin monta kuin jaksaa? Voi olla ettei haluakaan viittä...
VastaaPoista