20. toukokuuta 2019

Haastattelussa Superohjus Juuso

1. Nimesi?
Juuso Aleksi Hirvikorpi
 

2. Ikäsi? 
22 vuotta

Juuso armeija meiningeissä


3. Koulutuksesi?  
Olen opiskellut Kisakallion urheiluopistossa kolme vuotta kestäneen liikunnanohjauksen perustutkinnon eli liikuntaneuvoja ja samalla virallisen personal trainerin koulutuksen. Järjestyksenvalvoja sekä uimaopettaja kurssit myös käyty liikuntaneuvoja opintojen aikana.


4. Miten päädyit liikunta alalle? 
Olen harrastanut liikuntaa koko elämäni pienestä pitäen (mm...yleisurheilu, lentopallo, tennis, sulkapallo) ja hetken sähköpuolella opiskeltuani totesin, että se ei ole minua varten vaan haluan liikunnasta itselleni ammatin. Päätin hakea Varalan urheiluopistoon ja Kisakallioon. Molempiin pääsin ja 1. valintani Kisakallioon Lohjalle sitten menin.


5. Mikä on parasta ammatissasi?
Ammatissa parasta on ohjata erilaisia liikuntamuotoja, kannustaa ja innostaa liikunnan harrastamiseen asiakkaita. Eri ikäiset asiakasryhmät ovat myös hyviä puolia.
 

6. Mikä "huonointa"? 
Välillä omat treenit jää vähälle, koska työn puolesta tulee liikuttua paljon. Myös jos on kipeänä, työn tekeminen on haastava.


Juuso treenaa 💪


7. Miksi ja miten päädyit Gymille töihin? 
Gymille päädyin niin, että halusin valmistumiseni jälkeen lisätä ammattitaitoani ja uusia haasteita. Otin gymiin yhteyttä, sovimme demo-ohjauksen ja pian olinkin jo ohjauskaartissa.


8. Milloin aloitit Gymillä? 
Joulukuussa 2018 alotin Gymillä tuntiohjaajana ja 2019 vuoden alussa toimenkuva on lisääntynyt merkittävästi.


9. Paras muistosi Gymillä? 
Kun asiakkaat kiittävät ja ovat kiitollisia jumppien jälkeen. Toki myös mahtava työporukka ja yhteiset illanvietot (2018 kesäpäivä Turussa ja 2019 Gymin synttäripirskeet ym).


10. Mikä tekee susta hyvän ohjaajan? 
Pyrin olemaan kannustava, innostava ja tsempata parhaalla tavalla. Ohjeistan selkeästi ja pidän harjoitteet monipuolisina. Musiikki on myös tärkeässä roolissa ja panostan siihen. Aina voi kehittyä ohjaajana ja oppia uutta myös muilta ohjaajilta. Varsinkin ensikertalaiset pyritään huomioimaan erityisesti tunneillani.


11. Mitä teet Gymillä? (tarkoittaa ryhmäliikuntaa, pt, aspa..??)  
Työn kuvaan kuuluu parhaillaan vastaanotto, salin siivous, kuntosaliohjaukset ja -ohjelmat, ryhmäliikunta ja erilaiset yksityistunnit yms...

"Jaksaa, jaksaa!"

12. Missä näkisit itsesi 10 vuoden päästä? Tai millaista työtä tekisit? (liittyy uraan) 
Toivon, että se olisi liikunta-alalla. Olen avoin erilaisille vaihtoehdoille. Aika näyttää missä ollaan 10 vuoden päästä. Toivottavasti sellaista työtä, jossa pystyy auttamaan ihmisiä oli se sitten liikunnan ja hyvinvoinnin lisääminen tai jotain muuta vastaavaa. Ja sellaista, jossa ollaan ihmisten kanssa tekemisissä. Myös jatko-opiskelu alalla on käynyt mielessä.


13. Asia mitä emme vielä tiedä sinusta ;) 
Leppoisan ja rauhallisen ohjaajakuoren sisältä löytyy oikeasti tempperamenttinen nuori mies.

14. Mitä neuvoja antaisit asiakkaalle joka ei ole ennen käynyt liikuntakeskuksessa liikkumassa? Suosittelisitko jotain tiettyjä tunteja/salia...? Kyse siis vähän liikkuvasta. 
Rohkeasti kokeilemaan uusia liikuntamuotoja. Vain siten tietää mikä on se oma juttu. Olisi se sitten yksin tai porukassa tehtäviä harjoituksia. Ryhmäliikunnasta löytyy varmasti mieleisiä vaihtoehtoja ja saliharjoitteluun saa aina apua osaavalta henkilökunnalta. Eli on helppo lähteä turvallisesti kuntosalillakin harjoittelemaan. Tärkeä myös muistaa kehonhuollon, ravinnon ja unen merkitys kokonaisvaltaista hyvinvointia ajatellen.

15. Terveiset Gymin asiakkaille :)
Kiitän kovasti mukavista asiakaskohtaamisista sekä yhteisistä jumppa hetkistä tähän saakka. Toivottavasti niitä tulee vielä jatkossa paljon lisää. Huippu porukkaa kyllä käy täällä treenailemassa, on ilo olla täällä töissä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti